Perheleiri Vierumäellä toi iloa, oppia ja yhteisiä golfhetkiä
Imatran Golfin Perheleiri järjestettiin Vierumäellä 8.-9.8.2026 toista kertaa. Viikonloppu tarjosi osallistujille runsaasti golfia ja yhdessäoloa koko perheelle. Leiri on osa seuran 40-vuotis juhlavuoden panostusta seuran jäsenille.
Leirin aikana keskityttiin erityisesti golfin lähipelin harjoitteluun. Osallistujat pääsivät kehittämään taitojaan putissa, chipeissä sekä tekemään päivän lopuksi lähipelitestin. Harjoitusten lisäksi viikonloppuun kuului yhteisiä ruokailuhetkiä sekä rentoa yhdessäoloa, jotka vahvistivat golfyhteisön yhteishenkeä.
Sunnuntaina leiriläiset pääsivät viemään harjoituksissa opittuja taitoja käytäntöön, kun ohjelmassa olivat golfkierrokset Vierumäen upeilla Cooke- ja Coach-kentillä. Kierrokset tarjosivat sopivasti haasteita ja onnistumisen elämyksiä niin nuorille kuin aikuisillekin pelaajille.
Ohjaajana toimi Toni Turkkila, jonka innostava ja kannustava valmennus sai osallistujilta kiitosta. Viikonlopun aikana opittiin uusia taitoja, nautittiin golfista ja ennen kaikkea vietettiin laadukasta aikaa yhdessä.
Kiitos kaikille mukana olleille perheille onnistuneesta leiriviikonlopusta!